Ajatuksia yhteiskunnasta ja hengellisestä elämästä.

Elämme kieltämättä todella mielenkiintoista aikaa Suomessa tällä hetkellä. Kevät tekee vauhdilla tuloaan, mutta kuitenkin synkät pilvet lepäävät horisontissa.

Kaksi asiaa, jotka ovat jo pitkään olleet osa kansalaisten keskusteluissa: Kreikka ja kuntauudistus. Olen ihmeissäni seurannut Suomen hallituksen toimintaa näissä asioissa. Lähinnä ihmetykseni on kohdistunut siihen, että Kreikkaan ”annetaan” euroja niin avokätisesti ja lähes sokkona!

Kreikka tulee vielä haukkaamaan ison määrän euroja. Onhan tuo jo nähty! Silti vakuutellaan kansalaisille, että tuloksia näkyy vasta pitkällä aikavälillä. Minulla on siihen asiaan kohtalainen epäusko. Onko Kreikka osoittanut päätöksillään sitoutumista päätöksiin? Ei ainakaan hirmuisella innolla ja vauhdikkuudella.

”Hallitus pitää perusteltuna, että myös Suomi yhdessä muiden euroalueen valtioiden kanssa myöntää valtiontakauksen Kreikan lainoituksen edellyttämälle ERVV:n varainhankinnalle. Suomen osuus 1,9248 prosenttia ERVV:n Kreikan lainoituksen varainhankinnan pääomaosuudesta on noin 3 580 miljoonaa euroa. Suomen takauksen kokonaismääräksi tullee siten korkoineen ja kuluineen sekä 65 prosentin ylitakauksineen noin 6 6645 miljoonaa euroa. Suomen hallitus korostaa että, Kreikan ohjelman rahoitus on lainaa, joka on maksettava takaisin.”

Mitä sitten jos Kreikka ei maksa takaisin, mikä minusta näyttää nykytilanteessa enemmän kuin mahdolliselta.  Pahaa pelkään, että eurot menevät kankkulan kaivoon. Tämä on vain yksittäisen kansalaisen mielipide, voin olla väärässäkin ja ei haittaisi ollenkaan jos niin olisin. Tänään Eduskunnassa äänestetään mm. seuraavasta: Valtioneuvoston tiedonanto Eduskunnalle Kreikan valtion velkajärjestelyä ja Kreikalle annettavaa lainoitusta varten Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta. Siitä voi jokainen lukea, että millaisen tiedoksiannon perusteella edustajat äänestävät.

Kyllä minä vaan sanon, että ei ole helppoa päättäjillämmekään ja varsinkaan heillä, jotka vielä yrittävät taistella kaiken tämän keskellä pienen ihmisen puolesta!

Se nyt siitä Kreikasta, tällä kertaa.

Mitä sitten tuohon paljon puhuttuun kuntauudistukseen tulee, niin uudistaa varmasti täytyy ja varsinkin rakenteita. En kuitenkaan lähtisi suoraan tukemaan Virkkusen kuntauudistusta. On tässä maassa nähty mihin se pahimmillaan ja kuntien palvelut kun liitos epäonnistuu. Vähemmän olen kuullut kehuja kuin moitteita kuntaliitoksista. Jostain kummallisesta syystä palvelut tuntuvat pakenevan kauemmas liitosten myötä tai sitten toisesta vinkkelistä katsottuna tulevat lähemmäksi. Riippuen tietysti siitä asutko vahvemman vai heikomman liitososapuolen alueella.

Se minkä olen monta kertaa sanonut, sanon taas: Päättäjien tulisi enemmän tutustua tilanteisiin ihan paikan päällä eikä ainoastaan kehä kolmosen sisäpuolella!

Mistä niitä kuuluisia säästöjä sitten oikein tulee, siihen ei varmaan kukaan osaa vastata. Näyttää kuitenkin siltä, että veronmaksaja loppupelissä maksaa itse. Polttoainevero nyt on Suomessa jotain ihan naurettavaa. Kehä kolmosen ulkopuolella alkaa jo välimatkat olla hieman pidempiä ja julkisen liikenteen tarjoamat palvelut vähenemään kummasti.

Mikäli palvelut esimerkiksi täällä entisen Karinaisten (nykyään osa Pöytyää) entisestään karkaavat kauemmaksi niin varmasti alkaa ongelmia syntyä. Ei nykyisillä palkoilla sekä samaan aikaan nousevilla kuluilla kannata kohta käydä edes töissä, koska käteen jää vähemmän. Omasta kokemuksestani tiedän mistä puhun. Minut on kasvatettu siihen, että töillä tekemällä elättää itsensä ja perheensä. Näin sen tulisi olla. Nykyisellä mallilla metsäalalla tulee tulevaisuudessa olemaan huutavapula työntekijöistä, koska pääsääntöisesti kysytään onko y-tunnusta, ellei ole ei ole töitä. Itse menin kuitenkin yrittäjälle töihin, koska tykkään tavattomasti metsurin työstä. Tulos oli kuitenkin pitkä miinus. Minulla meni enemmän euroja työssä käymiseen kuin sain palkkana käteeni. Onko tämä hyvinvointiyhteiskunnassa oikein? Mielestäni ei. Kyllä tehdystä tuosta tulisi saada verojenkin jälkeen sen verran käteen, etteivät koirat kintuille kuseksi. Omalla kohdallani syytä kuitenkin sitä, että palkanmaksamista työnantajan taholta ei oikein kukaan valvonut. Siitä mentiin mistä aita oli matalin. Osittain omaa tyhmyyttäni luottaa yrittäjän sanaan. Tämä kuitenkin sai aikaan omassa elämässäni sen, että sanouduin irti työsuhteesta. Ei ole velkaisen ihmisen järkeä tehdä työtä jossa menee enemmän euroja siihen, että pidät auton ajokunnassa, sahat toimintakuntoisina yms.

Minun mielestäni päättäjien pitäisi pureutua niihin oikeisiin ongelmiin joita kansalaisilla on ja lopettaa kuntauudistuksesta meuhkaaminen alkuunsa. Suomessa kansalaiset ovat jakautumassa rajusti eriarvoiseen asemaan, siihen ei kuntauudistus tuo lääkettä. Ei hirmuisesti kiinnosta näkymä, jonka kuntauudistus tuo esimerkiksi tänne Pöytyälle!

Kaiken kukkaraksi Kansaneläkelaitos (KELA) on ottanut suunnattoman harppauksen taaksepäin. Meidän perheessä ollaan odotettu aivan liian kauan päätöksiä koskien erityislapsemme terapiaa yms. Nyt tavallaan asiat ovat paikallaan, lausunnot terapian tarpeellisuudesta on toimitettu aikoja sitten KELAlle ja silti päätöstä odotellaan. Tämä ei ole oikea suunta, että päätöksien tekeminen hidastuu. Toiseksi, nykyään et tahdo puhelimitse edes päästä selvittämään asiaa. Meidän suunnalla lähin toimipiste on niin hullusti auki, että sinne ei arkisin oikein pääse ja muulloin se onkin sitten kiinni. Ei kaikki KELAn asiakkaat ole eläkeläisiä, jotka pääsevät melkein koska tahansa ja minne tahansa J.

Ei kaikkia asioita pysty hoitamaan netissä, se on vain karu totuus! Mitä sitten kun netti jos sattuisi netti romahtamaan tai valtakunnallisesti tulee ongelmia sähkön jakeluun? Suomi pysähtyisi lähes täysin. Se nähtiin edellisten myrskyjen jälkimainingeissa. Eikö päättäjien tai vastuunkantajien taholla osata katsoa nenää kauemmas? Osa katsoo, mutta minkäs teet jos kuulut päättäjien joukossa siihen vähemmistöön ja enemmistössä ovat ne jotka katsovat metrin päähän.

Hetki sitten Eduskunta hyväksyi edellä mainitun systeemin koskien Kreikkaa.  Näillä siis mennään. Tulevaisuus näyttää, saako Suomi senttiäkään takaisin Kreikalta lainaamistaan euroista.

Eduskunnan täysistunto on hyväksynyt Kreikalle annettavan lisälainoituksen, joka koskee Kreikan valtion velkajärjestelyä ja Euroopan rahoitusvälineen puitteessa Kreikalle annettavaa lainoitusta. Ratkaisevassa äänestyksessä valtioneuvoston tiedonannon ja hallituksen luottamuksen puolesta äänesti 111 kansanedustajaa ja 72 vastaan kansanedustajaa.

Jotain mielestäni kertoo se, että vastaan äänesti 72 kansanedustajaa. Itsekin olisin äänestänyt vastaan, koska en näe hirmuisesti hyötyä siitä että työnnetään euroja holtittomasti jo vuosikausia eläneen valtion touhuihin. Kreikka on elänyt holtittomasti jo ennen Euroopan Unioniin liittymistä. Ihmettelenkin, että tällaiset valtiot pääsevät jäseneksi vaikka ongelmat varmasti olivat tiedossa jo tuolloin.

Kevennyksenä tähän väliin voinen heittää ministeri Arhinmäen eilisen status-päivityksen facebookista, jossa hän kertoo: ”Päivän kovin uutinen julkistettiin jo hyvissä ajoin ennen hallituksen tiedotustilaisuutta. Pulp Ruisrockiin!”

Tässä samalla seurailen kun kirjoittelen tätä Eduskunnan istuntoa, jossa hallitus vastaa välikysymykseen koskien Puolustusvoimien uudistusta.

Ei liene kenelläkään epäselvää, ettei ketään lämmitä tyhjillään olevat punkat ja tyhjät kasarmirakennukset. Ovatko kuitenkin uudistamisessa liian suuret aseet käytössä? Varmasti joillekin kunnille iskee uudistuksessa ilmenevät laukkauttamispäätökset kuin piiskatykin tuli suoraan jo erinaisissa vaikeuksissa kamppailevien kuntien niskaan. Mikä ihmeen vimma Kataisen hallituksella on alaa asioita alas? Eikö nykyisiä systeemejä voi rakenteellisesti korjata? Pitääkö nykäistä varuskuntia kokonaan alas?

Paljon on ihmetystä pienellä tallaajalla. Ei ymmärrä, ei. Vastaukset ovat epämääräisiä joita ei meinaa ymmärtää mitenkään.

Ministeri Arhinmäki päivitti hetki sitten ministeriaitioista facebookkiin: ”Vasemmisto säästää mieluiten armeijasta kuin esimerkiksi sosiaaliturvasta. Ilmeisesti perussuomalaisille aseet ovat tärkeämpiä kuin ihmisten hyvinvointi.” Ilmeisesti Arhinmäelle on tärkeämpää pitää sosiaaliturva nykyisellä tasolla keinolla millä hyvänsä. Onko todellakin näin, että vasemmiston näkökanta on näin kapea. Näkökulma on mielenkiintoinen, sosiaaliturvaa tulevat varmasti monet tarvitsemaankin kun työpaikka lähtee alta! Mitä säästöä se on? Ei minun mielestäni mitenkään.

Siinä olen samaa mieltä edustaja Oinosen kanssa, että hallituksen nykyinen politiikka enemmänkin vähentää työpaikkoja kuin lisää niitä!

Uudistumista tarvitaan monella sektorilla, puolustusvoimat kuuluu osaltaan tähän talkoojoukkoon. Yksi keino muiden joukossa olisi kansanedustajien palkkojen laskeminen! He voisivat näyttää mallia kansalaisille ottamalla osaa itsekin yhteisen hyvän vuoksi, leikkaava terä saisi leikata myös ministereiden palkkoja.  Helpompi olisi tavallisen kansalaisen osallistua omalta osaltaan talkoisiin jos päättäjät itse näyttäisivät mallia leikkaamalla omia palkkojaan.

On se vaan ihmeellistä tämä ihmisen elämä. Muutama vuosi sitten olin totaalisesti hukassa, elämän hallinta oli totaalisesti kadoksissa. Elämääni varjostivat päihteiden tuoma sekasorto, viha, katkeruus yms. Tänään kuitenkin saan elää täysipainoista elämää uskoen Jeesukseen Kristukseen Vapahtajanani. En olisi muutama vuosi sitten eläväni onnellista elämää. Kiitos Jumalalle, tänään olen tässä.

Entistä elämääni en tahdo tässä yhteydessä avata sen enempää.

Hiihtoloma viikko on kohta takana ja arki edessä. Itselläni se tarkoittaa lähinnä sitä, että moottorisaha on otettava taas käyttöön ja alettava päästelemään myrskyjen kaatamia puita pinteestä.

Tänään olen viettänyt monella tavalla mielenkiintoista päivää. Muutama tunti vierähti tutkien Jumalan Sanaa, sen tulisi olla kuitenkin osa joka päivästä elämääni. Tänään tuli kuitenkin sellainen tarve hieman enemmän viipyä Sanan äärellä. En edes muista, että milloin hankin sellaisen kirjan jonka otin kirjahyllystä luettavaksi. Se ei ole mikään kevyt romaani tms. vaan tukevaa hengellistä ruokaa. Kirja kantaa nimeä Valtakunnan evankeliumi, kirjan kirjoittaja on Charles H. Spurgeon. Hän oli yksi 1800-luvun huomattavimmista julistajista ja kirjoittajista. Hän oli englantilainen baptistisaarnaaja, joka toimi pastorina Lontoossa, New Park Street Chapelissa, sekä hänelle myöhemmin rakennetussa kirkossa, Metropolitan Tabernaclessa, jossa hän palveli kuolemaansa asti. Hänen saarnaansa julkaistiin joka viikko, ja niistä tehtiin myös kirja. Spurgeon oli selvästi yksi kunnioitetuimmista Jumalan Sanan julistajista 1800-luvulla, ja selvästi hänen palvelutyönsä vaikuttaa vielä tänä päivänä.

En edes montaa sivua ehtinyt lukemaan, koska samalla innostuin tutkimaan jotain Raamatun kohtaa enemmän ja ikään kuin pintaa syvemmältä. Täytyy sanoa, että kyseinen teos tuo Matteuksen evankeliumin tutkimiseen suloisen mausteen.  Se millaisella sydämen innolla hän jakaa ajatuksiaan välittyy voimallisesti kirjan sivuilta lukijalle. Monessa kohtaa joutuu painamaan kunnioituksesta kasvonsa alas!

Matteuksen evankeliumissa löytyy seuraava jae (3:7) jossa sanotaan: ”Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ’Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?’” Mitä Spurgeon jakeesta kirjoittaa: ”Johanneksesta oli omituista nähdä ylpeiden fariseusten ja epäluuloisten saddukeusten tulevan kastettaviksi, ja siksi hän puhutteli heitä terävästi ja tutkivasti. Hän näki, että heidän vaikuttimensa ja mielenlaatunsa olivat käärmeenkaltaisia, ja siksi hän kutsui heitä kyykäärmeitten sikiöiksi. Näin hän halusi tutkia olivatko he vilpittömiä. Hän kysyy heiltä, kuka on antanut heille luvan paeta sen vihaa, jonka edelläkävijä hän oli. Tämä ei ollut kohtelias kysymys, mutta Herran palvelijoiden tehtävä ei ole miellyttää; heidän täytyy sanoa suoraan totuus erityisesti tämän maailman suurille ja oppineille. Niin teki Johannes Kastaja, ja siksi hän, joka on hänet lähettänyt, kunnioittaa häntä”

Niin. Ollaanko me joskus hieman liian varovaisia? Ajattelemmeko julistaessamme enemmän ihmistä kuin Jumalaa? Evankeliumi on läpi ihmiskunnan historian jakanut ihmisiä. Tänä aikana tuntuu olevan niin, että mitään eroa ei saisi olla uskovan ja jumalattoman välillä. Jos esittää vastalauseen koskien syntiä ja siinä elämistä niin olet suvaitsematon ja ahdasmielinen. 

Ketä nämä fariseukset ja saddukeukset sitten oikein olivat? Diginovumista löytyy vastaus, joka kuuluu: ”He olivat kaksi juutalaisten keskuudessa vaikuttavaa puoluetta. Jyrkintä suuntausta edustivat fariseukset (Apt. 26:5). He herättivät huomiota pyrkimyksillään noudattaa lakia mahdollisimman tunnontarkasti. Vanhan testamentin käskyjen lisäksi oli luotu koko joukko suullisia sääntöjä ja määräyksiä, joita pidettiin yhtä tärkeinä kuin itse käskyjä. Farisealaisuus oli alun perin maallikkovaltainen herätysliike, joka syntyi Uuden ja Vanhan testamentin välisenä aikana ja pyrki kultillista puhtautta harrastamalla vahvistamaan usko Jumalan sanaan…” Melkoiselle joukolle Johannes Kastaja osoitti kysymyksensä! Uskallatko Sinä seisoa näinä nykyisinä aikoina Kristuksen joukoissa julistaen armoa ja totuutta? Miksi käytin sanoja armo ja totuus, siksi että nykyisin kuulee aivan tarpeeksi evankeliumin julistusta josta on kokonaan totuus poissa. Ei Jumala anna itseään pilkata eikä jaa kunniaansa. Totuus tekee vapaaksi!

Hiljalleen kevät tulee ja toivottavasti tekstiä blogiini myös!

Nyt on hetki aikaa kirjoitella hajanaisia ajatuksiaan tänne blogiini. Hirmuisesti en ole ehtinyt edes tietokoneen ääressä olemaan, koska myrskytuhojen raivaamista on riittänyt ja riittää vielä kuukausien ajan minunkin osaltani. Töitä siis kerrankin on riittävästi. Tällä hetkellä työn tekeminen vaatii huolellisuuttakin, koska tuulen kaatamat puut ovat mielenkiintoisia irrotettavia. Saa käyttää järkeään toisinaan ja varmistaa, että pääsee tarvittaessa takavasemmalle esteettömästi. Tähän asti vahingoilta on vältytty, jopa yksi sähkölinjan pätkä selvisi ehjänä vaikka olikin runkojen alla piilossa. Näin metsurina toivon pikkuisia pakkasia ja vähälumista talvea.
Eilen illalla sitten jännitettiin Suomessa Presidentin vaalien ensimmäistä kierrosta. Tulos oli kyllä hieman yllättävä, Niinistön osalta vaan toiseksi tulleen Haaviston osalta. Olisin henkilökohtaisesti toivonut toisella kierroksella näkeväni joko Väyrysen tai Soinin. Soini nyt jäi selvästi toiselta kierrokselta, oliko sitten perussuomalaisten taktikointia ja halusivat pitää puolueensa puheenjohtajana jatkossakin. Sitä ei taida tietää varmuudella kukaan. Sen nyt kaikki tietävät, että toisella kierroksella on mielenkiintoinen asetelma.  Arvovaalit. Muutaman viikon kuluttua sitten nähdään millaiset arvot kansalaiset ovat valinneet? Rehellisesti sanottuna kumpikaan ei ole mielestäni parhain mahdollinen, mutta kahdesta pahasta on valittava, joten toisella kierroksella äänestän Sauli Niinistöä.
Elämme aikaa, jossa on paljon enemmän pelissä kuin osaamme ymmärtää. Uskovaisena en voi hyväksyä määrättyjä arvoja ensinkään. Minulla on siihen mielipiteeseeni, ainakin vielä, täysi oikeus ja vapaus. Niin on myös Sinulla täysi vapaus olla erimieltä. Tuntuu enemmän kuin kummalliselle ajatus siitä, että ollessasi asioista eri mieltä olet automaattisesti rasisti tai suvaitsematon.
Elävästä elämästä esimerkki, tässä taannoin ajelin töihin Loimaan Orisuon suuntaan. Navigaattori ajattaa pätkän sellaista pienempää hiekkatietä, joka on armottoman mutkainen ja toisinaan kohtuullisen kurjassa kunnossakin. Yhdessä mutkassa huomaan, että ojan pohjalla on punainen Suomen kilvissä oleva Mondeo. Penkalla seisoo tummaihoinen, huonosti Suomea puhua nuori mies. Automaattisesti pysähdyn. Ei edes minun Nissanilla voinut kuvitella saavan hinaamalla hänen autoaan tielle. Hetken päästä paikalle pysähtyy traktori, jonka kuljettaja ensimmäiseksi kivahtaa: ”Onko autossa virtalukko ees ehjä?!” Hän oli rasisti jos mikä. Pienoisen keskustelun jälkeen, hän kuitenkin suostuu vetämään traktorillaan auton ojasta. Tummaihoinen kiitteli sydämensä pohjasta ja pääsi jatkamaan matkaansa. Itsekin sain auttamisesta hyvän mielen ja suuntasin työmaata kohti. Olisin voinut pysähtymättä ajaa ohitse ja antaa ulkomaalaistaustaisen hytistä vähissä vaatteissaan pakkasaamussa.
Monta kertaa kuitenkin olen törmännyt siihen karuun todellisuuteen, että Jumalan Sanan auktoriteettia vähätellään. Se tuntuu olevan ajan henki. Ilmeisesti nykyisin on suvaitsematonta varoittaa yhtään mistään asiasta. Jos puhutaan synnistä, mainittakoon että syntiä on kaikki kapinointi Jumalaa vastaan, heti se kuitenkin rinnastetaan homovastaiseksi tai suorastaan homofobiaksi. Itse olen parhaimmat keskustelut käynyt juuri homojen kanssa hengellisistä asioista, he eivät ole loukkaantuneet, suuttuneet tai alkaneet mustamaalaamaan millään tavalla. Ovat aidosti kiittäneet ja kunnioittaneet vakaumustani sekä arvojani. Monet varmasti pitävät minua homokammoisena ja suvaitsemattomana. Totuus on kuitenkin toinen. Jumala, johon uskon on tänäänkin Kaikkivaltias. Hän yksin voi muuttaa ihmislapsen kohtalon, jos ihminen itse tahtoo. Jumala ei tee väkivaltaa yhdellekään! Ihmiset teemme sanoissamme virheitä tahattomasti ja tahallisesti, Jumala siitä varjelkoon. En ole täydellinen uskovaisena, aviopuolisona, isänä jne… Siipiä ei ole kasvanut selkääni eikä minkäänlainen kehä loista pääni päällä.
Raamatun lehdiltä jo löytää sen tosiasian, että Jeesukseen uskovia pilkattiin jo silloin. Miksi me pääsisimme helpommalla? Hänet naulittiin ristille. Ihmisten yltiöpäinen viha ajoi hänet Golgatan keskimmäiselle ristille. Jumala antoi ainoan Poikansa, että Sinulla ja minulla olisi elämä. Iankaikkinen elämä on lahja. Lahjaa ei voi vastaanottaa ellei avaa lahjaa tai ota sitä käyttöön. Et tiedä mitä lahja sisältää, ellet avaa sitä ja tutustu sen ominaisuuksiin. Tänäänkin kaikki on vapaaehtoista. Voit ihan rauhassa elää elämääsi ja suvaita kaiken ympärilläsi. Jokainen meistä vaan eräänä päivänä on tekemässä tiliä Tuomarin edessä, joka ei ole kiinnostunut Sinun tai minun euroista, onnistuneesta elämästä, hyvistä teoistasi tms.… Hän on kiinnostunut Sinun sydämestäsi! Hän haluaa, että sydämessäsi on Hänen Poikansa verenmerkki. Se ei ole siellä automaattisesti, valitettavasti. Kun sanot Jeesukselle: ”Tahdon seurata sinua!” ja teet parannuksen eli käännyt syntielämästäsi. Hylkäät synnin.  Siitä on kysymys. Ei siitä millainen olet ihmisenä. Raamattua tutkimalla huomaat, että elämässäsi on asioita jotka eivät uskovaiselle sovi. Niistä pääsee eroon Jumalan Pyhän Hengen antaman voiman kautta. Nyt menee jo niin hienoksi, ettet ymmärrä välttämättä. Jossain vaiheessa kirjoitan ehkä enemmän Pyhästä Hengestä ja sen merkityksestä uskovaiselle ihmiselle. Uskoon tultuasi hakeudu uskovien yhteyteen eli Seurakuntaan.
Nämä edellä mainitut eivät ole avain murheettomaan elämään! Edelleen saat maksaa laskuja ja kipuilla ihmisyyden monien ongelmien kanssa, mutta enää et ole yksin. Sinulla on uskoon tulosi jälkeen tulevaisuus ja toivo!

PS. Minuun voi vapaasti ottaa yhteyttä, vaikka facebookin kautta viestillä. Siitäkin huolimatta, että olisit joistain asioista kanssani erimieltä!

Simojoen Pekan kirjoittamassa laulussa sanotaan osuvasti: ”Mikä on se ajan henki, isännäksi päässyt renki, jonka pillin mukaan täällä tanssittava on?” Niinpä. Uutiset ovat pullollaan Euroopan velkakriisiä, Valviran valvonnan pettämistä. Suomi maksaa kiltisti suuria eurosummia Kreikalle ja poliitikot vakuuttelevat televisio ruudussa sitä ja tätä. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että eurot menivät Kankkulan kaivoon minkään muuttumatta. Mikä ihmeen vimma Suomella on syytää euroja muualle kun kotimaassakin niille olisi käyttöä? Ilmeisesti sillä ei ole hirmuisesti merkitystä miten oman maan kansalaiset voivat? Halua ei ainakaan hirmuisesti tunnu olevan.

Eilen juttelimme kotonamme kyläilemässä käyneiden vieraiden kanssa mm. siitä miksi Yläneen susille tehdä mitään? Odotetaanko niin kauan, että jonkun viattoman kansalaisen täytyy maksaa hengellään. Ihmettelen joidenkin päättäjien asennetta tavattomasti. Ei siinä mitään petoeläimet kuuluvat Suomeen ja sen luontoon, mutta eivät ne kuulu kansalaisten pihapiiriin. Näitä näköhavaintoja on jo sen verran, että luulisi jotain tapahtuvan! Ei niin, ei sitten millään. Päinvastoin. Sitten ihmetellään jos joku kansalainen on hieman tuohtunut asiasta? Ei siinä minun mielestäni mitään ihmeellistä ole! Jokainen vastuunsa tunteva perheenisä tai äiti nousee puolustuskannalle jos lapsiin kohdistuu jokin uhka. Ilmeisesti enää näin ei saisi olla. Tuntuu muutoinkin vallitsevan sellainen ajattelutapa, ettei edes perustellusti saa olla eri mieltä vallitsevan mielipiteen kanssa. Väitän, jos edellä mainitusta asiasta jonkinlainen kysely tehtäisiin niin paikkakunnalla asuvat mitä hartaimmin toivovat susikannan harventamista.

Yksi mainio käyttö kohde Kreikkaan syydetyille euroille olisi ollut Poliisin määrärahojen nostaminen. Nykyään ei Helsingissä aina Poliisi edes tule paikalle, koska tehtävät priorisoidaan ja kiireellisemmät tehtävät menevät edelle. Tästä ei voi Poliisia syyttää. Entä täällä maaseudulla jossa välimatkat ovat toisinaan pitkät? Hieman kauhistuttaa tulevaisuus ja yleinen turvallisuus. Ei siinä mitään, pitkälle pääsee ns. naapuriavulla. Entä sitten kun tulee se kamalin vaihtoehto aseellinen ryöstö omalle kohdalle? Tällä hetkellä vielä sentään Poliisi on n. 30 kilometrin päässä. Sen verran olen lähialuetta vuoden aikana oppinut tuntemaan, että esim. Kyröön tuleva hälytys saattaa tulla Alastarolla olevalle partiolle! Siinä jo matka tekee oman tehtävänsä hälytysajoon. Maalaisjärki jo sanoo, että vaikka olisi millainen Räikkönen poliisiauton ratin takana mahdottomuuksiin ei pysty! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ns. juoppokuljetukset voisi hoitaa esim. vartiointiliike.

Kyllä toisinaan nousee sellainen huoli yksin asuvista vanhuksista, jotka sitkeästi asuvat yksinään omassa huushollissaan. Heillä eivät aina sukulaiset ole siinä nurkalla kun apua tarvitaan. Yksi keino tätä nykyajan touhua vastaan on yhteisöllisyys, se entisaikojen talkoohenki! Nykyään tuntuu suorastaan kummalliselle jos jossain on ns. talkoot. Ollaanko me ihmiset ajauduttu liiaksi siihen minuuttiaikataulun orjuuteen? Voisiko hieman hidastaa, että olisi aikaa ihan perheelle ja sukulaisille?

Eilen katselin televisiosta toiselle silmällä Silminnäkijä-ohjelmaa, joka taas omalta osaltaan pysäytti. Mikä ajaa suomalaisen nuoren istumaan passiivisena neljän seinän sisällä kuukausikaupalla ja pelailemaan tietokoneella tms.? Syitä on varmasti monia. Kyllä muistan omalta kohdaltani hetkiä jolloin olin luisua ylös yhteiskunnasta kovaa vauhtia. Siihen vaikuttivat omat väärät valintani ja niiden jälkimaininkina tullut häpeä omaa itseäni ja tekemisiäni kohtaan. Onneksi silloin olivat oikeanlaiset ystävät tuuppaamassa eteenpäin, etten jäänyt tuleen makaamaan vaan pääsin hitaasti jalkeille.

Yksi katoava asia on vanhempien kunnioitus! Se on kovaa vauhtia katoamassa tästä maasta. Itse olen vasta yli kolmekymppisenä tajunnut mitä kaikkea annettavaa meille nuoremmille heillä onkaan. Kehitykseen kuuluu tietynlainen kapina vanhempia, opettajia ja jopa Jumalaa vastaan. Siihen ei kuitenkaan yhdenkään aikuistuvan tulisi jäädä. Pitäisi olla selkärankaa sanoa määrätyissä tilanteissa: ”EI!” Kuinka monelta kolhulta olisin välttynyt jos olisin esim. aikoinani kuunnellut herkemmällä korvalla omaa isääni? Tämä on taas sitä kuuluisaa jälkiviisautta – parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vuosikymmenten kokemus elämän eri asioista, miksi me emme nuorempina voi ammentaa siitä mitään itsellemme? Myönnetään, että puolisoni isän poismeno on varmasti herkistänyt ja laittanut miettimään asioita hieman laajemmassa valossa. Siitä en vain pääse mihinkään, että liian usein koppavasti nostaa leukaansa ja kääntää ohjeille selkänsä. Monet muut ovat varmasti toimineet fiksummin!

Tässä kun istun, tänään, syksyisenä torstaina, en voi kuin ihmetellä miten jotkut voivat olla toisiaan kohtaan niin välinpitämättömiä? Tässä asiassa itselläni on paljon petrattavaa, sen vuoksi ehkä siitä kirjoitan. Vai onko sittenkään niin? Olemmeko vain vuosien saatossa muuttuneet sellaisiksi, ettemme päästä ketään niin helpolla lähelle? Toisinaan tuntuu hieman sille, että itse pakenen tavallaan toisen ihmisen kohtaamista ja varsinkin sellaisen joka on minulle hieman vieraampi.

Joulu. Siihenkään ei ole hirmuisesti aikaa. Jälleen saa todeta, että ”laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu!” Tolkuttoman joulustressin ja kiireen alle hukkuu joulun todellinen Sanoma. Lahjoja, ruokia, koristeita jne… Itse ainakin viihdyn kiireettömän ja krääsättömän Joulun keskellä paljon paremmin!

Siinähän sitä taas oli yhdelle kertaa. Katsotaan, onko seuraavaa blogia kirjoittaessani jo valkoinen maa.

Noin vuosi sitten tähän aikaan istuin Sepon kanssa hänen metsässään pihkaisen kannon päällä. Tänään istun tietokoneeni äärellä, seuranani kaipauksen kyyneleet! 16.10. Jumala päätti kutsua hänet luokseen. Sanoja ei juuri ole.

Pyhäinpäivänä saattelimme hänet läheisten läsnä ollessa viimeiseen leposijaansa Karinaisten kirkkomaalle. Karinaisissa matka alkoi 66 vuotta sitten ja sinne se myös päättyi. Sain kunnian olla kantamassa uupunutta uurtajaa, lähimmäisten palvelijaa viimeiseen leposijaansa. Hänen puolisonsa sanoi: ”Kaikki jäi niin pahasti kesken!” Varmasti näin. Kaikille tuli yllätyksenä Sepon äkillinen pois meno tästä ajasta.

Minulle jäi Seposta äärettömän hyvät muistot, jotka ovat saaneet kultaiset kehykset. Sain hyviä neuvoja ja ohjeita jotka ovat jo nyt olleet äärettömän arvokkaita.

Sunnuntaina on Isänpäivä. Oma isäni täytti hiljattain 70 vuotta, saan omistaa hänet vielä. Se on tänään kultaakin kalliimpaa. Hänen kanssaan on kuljettu elämän myrskyt ja tuulet. Hän on jättänyt sydämeeni arvokkaimman siemen minkä ihminen voi jättää. Kylvänyt sen kylvön, joka kantaa vaikeinakin aikoina. Uskon Jeesukseen. Ei isäni usko minua pelasta, eikä äitini vaan henkilökohtainen suhde Jeesukseen vie eräänä päivän sen virran ylitse jota ei itse tarvitse soutaa.

Olemme puolisoni kanssa viety kynttilöitä haudalle. Siellä hautakivien rivistöjen äärellä nousee aina Raamatun sanat mieleeni: ”Herra, anna minun muistaa että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen!”  Näissä hetkissä varmasti jokainen ihminen pysähtyy miettimään elämän katovaisuutta. Tosi asia on se, että Taivaaseen on vain YKSI TIE – JEESUS! Siihen ei ole mitään lisäämistä eikä pois ottamista. Tämän ajan keskellä tuntuu olevan niin, että hengelliset asiat ovat kuin mätä joidenkin ihmisten silmissä. Jotkut ihmiset pakenevat kovaa vauhtia kun alkaa osua ns. kohti.

Muistopuheessani sanoin:” Tuntuu kuin vasta eilen olisin istunut Sepon kanssa Väinölän metsässä pihkaisen kannon päällä parantamassa maailmaa! Siellä tuntui toisinaan kirjaimellisesti siltä kuin olisimme olleet kirkossa. Sain nähdä jotain sellaista suomalaisesta miehestä jota harvoin näkee, sen työtäpelkäämättömän, tunnollisen, tarkan, lähimmäisten palvelijan, sielunmaisemaa. Taivas tuntui toisinaan hoitavan meitä. Puhuttiin jopa niistä elämämme kipupisteistä. Mikä harvinaisinta kaksi sukupolvea kohtasi, nuorempi ja vanhempi, siinä oli jotain mitä en pysty sanoiksi pukemaan. Seppo arvosti ahkeruutta, virheitäkin sai tehdä jotta oppisi tekemään asioita ja pärjäämään.

Seppo ei ollut minulle kuka tai mikä tahansa. Hän oli minulle kuin toinen isä, lähimmäinen, ystävä.”

Muistopuheeni päätin seuraaviin sanoihin:” Sinä rakastit isänmaata, kotiseutua luontoa sen. Sinä kylvit, niitit ja kynnit työniloa tuntien. Kunnes kultainen viljapelto valmistui korjuuseen. Ja Taivaan Isä kutsui luokseen paljon uurastaneen.”

Niin. Kiitos kaikille saamastani tuesta ja heille jotka käänsivät surun hetkellä selkänsä minulle!

Ei voi kuin ihmetellä jälleen kerran isänmaamme päättäjien touhuja! Ensin läväytetään lisää euroja johonkin aivan muualle kuin kotimaan rajojen sisäpuolelle. Sitten muutama edustaja saa aikaiseksi hirmuisen uutisoinnin, koska ovat allekirjoittaneet lakialoitteen tasa-arvoisemman avioliittolain puolesta. Homma haisee! Kyseiset edustajat siis kusivat oikein kunnolla KD:tä silmään. Hävetkää!

Mikä ihmeen vimma on rapauttaa Suomen moraalinen selkäranka kokonaan? Ilmeisesti kyseisillä edustajille ei ole mitään muuta niin tärkeää hommaa kuin ajaa alas kaikki se mikä on PYHÄÄ! Ei voi kuin ihmetellä ihmisen tarvetta ja halua päästä jumalaksi Jumalan paikalle. Se vuosituhansia jatkunut kapina vaan jatkuu ihmiskunnan kohdalla edelleen ja touhu menee entistäkin oksettavammaksi. Miksi ei esimerkiksi yhtä suurella innokkuudella puututa nuorten ongelmiin, maaseudulla elävien julkisten kulkuyhteyksien parantamiseen jne… Ei tietenkään! Annetaan heidän vain olla oman onnensa nojassa ja tehdään itsekkäitä, ääliömäisiä päätöksiä viattomien kustannuksella!

Kyllä sydämestäni toivon ja rukoilen, että kyseinen hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Ei ole tulevien sukupolvien etu. En haluaisi jättää tuleville sukupolville Suomea, jolta on moraalinen selkäranka pois. Kuten ministeri Räsänen on sanonut: ”Kysymys ei ole tasa-arvosta!” Ei muuten ole! Kysymys on SYNNIN HYVÄKSYMISESTÄ. Nyt joku kokee varmasti tämän vihapuheena, en voi mitään, minulla on oikeus vielä ilmaista mielipiteeni vapaasti tässä maassa.  Toivottavasti en joudu näkemään kyseisen lakialoitteen hyväksymistä, sitä toivon mitä hartaimmin.

Se siitä. En jaksa enää enempää asiasta, koska kantani tiedetään asiaan jo varsin hyvin.

Keskiviikkona 21. syyskuuta 2011 kirjoittaa Maaseudun tulevaisuus:

Maaseutu menettää taas bussivuoroja

Linja-autoilijoille 20 miljoonan euron lisälasku

Hallituksen budjettiesityksessä kaavaillaan uusia nipistyksiä maaseudun joukkoliikennetukiin.

Ensi vuonna liikenne- ja viestintäministeriölle osoitetaan jaettavaksi joukkoliikennetukea 900 000 euroa tätä vuotta vähemmän. Lapissa on juuri päätetty lopettaa julkinen tuki 16 bussivuorolta. Linja-autoliikenteen ostopalvelurahoille on elykeskuksen mukaan kova kysyntä maakunnassa.

Pienetkin määrärahasäästöt tuovat alueellisille viranomaisille lisää päänvaivaa.

Herää kysymys, että miten maaseuduillamme pystytään kohta asumaan. On tietysti selvää se, että jokainen kansalainen tekee valintansa itse asuuko betonilaatikossa vai maaseudun rauhassa. Allekirjoittanut on valinnut jälkimmäisen. Olen jo vuosien ajan ihmetellyt päättäjien touhua koskien maaseutujen asioita. Palvelut viedään isompiin kasvukeskuksiin, välimatkat vain pitenevät. Samalla sitten julkisten kulkuyhteyksien verkosta vain supistuu supistumistaan. Muistan vuosia sitten kun vietin kesälomat melkein järjestään Lapissa, Inarin Väylässä erään tuttavan kesämökillä. Silloin mökin ohitse ajeli kohti Sevettijärveä säännöllisesti se kuuluisa postiauto, siis keltainen linja-auto. Olen harvakseltaan sen jälkeen kyseisillä paikoilla käynyt ja täytyy todeta, että asutus on vähentynyt rajusti, sen myötä myös muu liikenne. Miksi? Sitä saa ihmetellä ja ajatella jokainen. Ilmeisesti jälkikasvu on lähtenyt etelämmäksi leveämmän leivän perässä Lapin kairoilta kuin jäänet hoitamaan esi-isien perustamia tiloja. Kieltämättä nykyiset linjaukset eivät edes auta Kainuun korvessa asuvan palveluiden lähelle pääsyä tai Angelin mutkissa asuvan ikääntyneen poromiehen, joka ei halua muuttaa kodistaan koska siellä vielä toimeen tulee omin avuin.

Niin. Sitten nämä kuuluisat kuntaliitokset - voi hyvänen aika sentään. Eivätkö ministerit eduskunnassa vieläkään ymmärrä, että kuntaliitokset eivät oikeasti toimi! Itse ajelen kymmeniä kilometrejä KELAN, työkkärin asioissa, koska niitä ei oman kunnan alueelta löydy. Onko tässä mitään järkeä? Sitten nousee polttoaineiden hinta ja välimatkat palveluihin kasvavat. Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että jossain Kainuun maisemissa Postiin saattaa joutua ajamaan lähemmäs 100 kilometriä. Miten tämä voi säästää tai tuoda säästöjä? Ei mahdu minun maalaisjärkeeni sitten millään. Eikö se toisi säästöjä enemmän, että palvelut olisivat lähellä ja joihin tarvittaessa myös pääsee ilman omaa autoa. Ei ilmeisesti. Sellaisen käsityksen olen saanut. Ennen sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen – nyt sanotaan: Tarvitaan lottovoitto, että Suomessa pystyy elämään ja tulemaan toimeen.

Tänäkin aamuna sai lukea uutisotsikkoja kuinka se ja se firma laittaa väkeä niin ja niin paljon pihalle. Ei tunnu hyvälle lukea tuollaisia otsikoita. Itse olen pienen ikäni tehnyt ns. pätkätöitä, parempi sekin kuin ei mitään.  Ymmärrän sen, että tällaiset kuvat tulevaisuudesta eivät hirmuisesti rohkaise yrittäjyyteen tai muutoinkaan hirmuisesti suunnittelemaan tulevaisuutta. Tuntuu, että nyky-Suomessa ylimääräiset energiat menevät siihen miten selviydyn tämän kuukauden loppuun!

Ei toki kaikki päättäjämme ole sellaisia, jotka ansaitsevat miinuspisteitä. Mitäpä he sitten voivat oikeastaan tehdä jos enemmistö tekee jotain täysin muuta.

Nyt jos koskaan tarvitaan pysyvämpiä arvoja ja asenteita. Ei mitään tuulen rakennettua vaan iäti kestävää ja pysyvää. Ne arvot minä löydän Jumalan Sanasta, Raamatusta. Osa lukee kyseistä kuin piru, lukekoon. Itse en! En ole sen onnistuneempi kuin kukaan muu. Olen vain armon varassa kulkeva kristitty.

Eipä tässä omassa tilanteessani nyt hirmuisesti kehumista ole. Työsopimus loppuu seuraavan kuukauden viimeinen päivä. Näyttää sille, että sekin aika menee sairaslomalla. Harmittaa! Olisi töitä mutta ei pysty tekemään. 4.10. menen leikkaukseen ja sen jälkeen jatkunee sairasloma omalääkärin arvion mukaan viikon tai kaksi. Paljosta saan kuitenkin olla kiitollinen, vaikka asiat ja arvot ympärillä muuttuu. Se asia ei ole muuttunut yhtään miksikään, että ihminen ei pääse taivaaseen kuin Jeesuksen kautta. Sinne ei ole olemassa tänäänkään oikoteitä, vaikka kovasti sellaisia yritetään tehdä. Ne hankkeet kuitenkin osoittautuvat turhiksi viimeistään sinä päivänä kun seisot Kaikkivaltiaan edessä tekemässä tiliä elämästäsi. On katto pään päällä ja ruokaa ettei näe nälkää. Voisivat asiat olla huonomminkin, mutta voisivat ne olla pikkuisen paremmin!

 Mar 8:35-38  Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?

Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?

 Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."

Tässä onkin sitten hyvää aikaa istahtaa kirjoittelemaan, koska ei oikein muuta tällä hetkellä pysty tekemään. Eilen yritin mennä töihin, mutta meinasi käydä enemmän kuin huonosti! Siinä tapani mukaan teroittelin raivaussahan terän ja käynnistin sahan, suunnistaen kohti risukkoa. Ei mennyt kuitenkaan hirmuisen pitkiä aikoja kun armoton kipu valtasi vasemman kyljen, seuraava havainto oli se että istuin saha käynnissä mättäällä. Sitä en tiedä kuinka kauan siinä olin, mutta tajusin ettei kaikki ole aivan entisellään. Siitä hiljalleen aloin suunnistamaan kohti autoa. Istuin hetkisen vielä autossa ennen kuin uskalsin lähteä ajamaan kotia kohti. Matkalta jo soitin paikalliseen terveyskeskukseen, jonne pääsin iltapäivästä. Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että tänään menen illasta ultratutkimuksiin. Tulevalla viikolla keuhkokuvaan, sydänfilmiin ja verikokeisiin. Mitään varmuutta ei tällä hetkellä ole, että mikä tuon aiheutti.

Sairastelin juuri keuhkoputkentulehduksen, jonka seurauksena saatua lääkekuuria vielä perjantaihin asti syön.

Harmittaa! Viimeinkin sain edes määräaikaisen työn niin sitten terveys alkaa reistailemaan – ei kiva. Oppii arvostamaan entisestäänkin niitä ns. terveitä päiviä, jopa niitä aamuja kun ei niin hirmuisen suurella innolla edes töihin mene.

Nyt ei auta kuin odottaa tutkimuksia ja niiden tuloksia. Sairaslomaa on näillä näkymin ainakin 15.9. asti ja sitten on lääkärissä käynti. Toivottavasti silloin tietää hieman enemmän!

Tarjan luvalla laitan hänen kirjoituksensa tänne, kyseessä on siis minun paremman puoliskoni kirjoitus - tässä se tulee:

AJATUKSEN JUOKSUA…..

Mökkiviikko Kangasniemellä takana, aika palata kotiin ja arkeen. Viikko järven rannalla: kalastellen, saunoen ja uiden. Kiitokset siitä! 

Minulle oli uusi ajatus kirjoittaa ajatuksiani ylös...jostain syystä, sen nyt kuitenkin huomaan tekeväni. Se miksi en tekisi niin, taustalla on varmasti monia kokemuksia siitä, miten helposti asiat vääristyvät, miten kaikki sanasi alkavat toisten lukemana tai kuulemana saamaan helposti täysin eri merkityksen...lyhyesti sanottuna se on kai haavoittumisen pelkoa. Nyt kuitenkin rohkenen ylittää tuon rajan ja annan sanojen tulle, piditte sitten niistä tai ette…

Lienee paikallaan ensin kertoa muutama sana itsestäni.

Olen kasvanut maatilalla, varhaiset lapsuusvuoteni myös isovanhempani asuivat samassa pihapiirissä. Kouluni aloitin pienessä parinkymmenen oppilaan kyläkoulussa, josta yläasteelle siirryin keskustan 500 oppilaan kouluun. Sieltä suuntasin opiskelemaan Turkuun josta valmistuin v. -95. Menin naimisiin, syntyi kaksi prinsessaa. Nuorempi tyttäreni sai ns. erityisdiagnoosin. Erilaisten koukeroiden kautta 13v. vuotta myöhemmin päädyimme eroamaan. Ostin tuolloin lasteni kodin, omakotitalomme, jonka jälkeen onkin ollut paikallaan venyttää jokaista euroa.

Lomaviikolla Janin kanssa Kangasniemellä, Toivakasta palattuamme taas mökille...ajatukseni lähti kelailemaan vuosia taaksepäin. Oli palasia, joita en ollut osannut laittaa paikoilleen, ja ainakin osaa niistä ymmärsin taas hiukan pidemmälle. Varsinais- Suomalainen ympäristö on monessa kohtaa "jäykkä" ja pidättyväinen. Harvassa paikassa asioista puhutaan ilman, että osan saat tulkita rivien välistä. Jos puhe kääntyy hengellisyyteen keskustelu todennäköisesti loppuu kokonaan. En tiedä onko kyse leimautumisen pelosta vai mistä, kuitenkin uskonto (oli se sitten kenellekin mitä hyvänsä) pitäisi olla luonnollinen osa ihmistä, ei tabu, joka lakaistaan olemattomiin, ettei vaan kukaan huomaa.

Kuunnellessani Toivakan puhujia...ehdin miettiä miten minä olen se joka olen? Miten minun hengellinen tieni on kulkenut? Tuota miettiessäni osittain alkoi jopa hymyilyttää...

Ajatusta kelatessani, huomasin tuolta taustaltani olevani aika "värikäs" yhdistelmä.

Olin syntynyt perinteiseen ev.lut. perheeseen, jossa opeteltiin iltarukoukset ja kasvettiin kristillisen arvomaailman pohjalta, hyvä, vakaa kasvupohja. Ala-asteella uskonnonopetus kuului lestadiolaistaustalle, savolaissyntyiselle opettajalle. Hänen opetustyylinsä erosi voimakkaasti peruskoulun opetuslinjasta (josta hän myöhemmin saikin harmia). Itse en kokenut meneväni rikki tuosta koulusta, päinvastoin, olen tuosta opista kiitollinen. Tuona aikana, ollessani 10v. koululainen olen myös itse valinnut tieni suunnan. Sen jälkeen se valinta on vaikuttanut tavalla tai toisella kaikkiin tekemiini päätöksiin. Enkä kuitenkaan koe saaneeni "otsaani leimaa" joka olisi paistanut kilometrien päähän. Toisin sanoen olen tullut uskoon 10v. lapsena.

Tosin pari seuraava vuotta koulumaailmassa oli ikäviä...jotain siis minusta ehkä paistoi… Pärjäsin koulussa, asiat sujuivat ja se kai sai aikaan vastakkaisen reaktion. Päädyin koulukiusatuksi. Pienessä koulussa, tuollaiset asiat kielletään... Rehtori totesi "ei meidän koulussa". Kuljin sitten muutaman viikon kouluun pyörällä, kun en uskaltanut mennä taksiin yms.

Yläasteelle siirtyminen kuitenkin katkaisi tuon kehän. Tämän koulun erityisopettaja ei jättänyt "yhtään kiveä kääntämättä", ja tilanne päättyi kannaltani onnellisesti. Suurin vahinko tosin oli jo tapahtunut. Itsetuntoni oli vahvasti miinuksella ja sen jälkiä korjaillaan osittain kai vieläkin.

Ammatinvalintani suuntautui kr. opistoon, josta valmistui lastenohjaajia seurakuntatyöhän. Tiivistetysti, ”hengellinen minäni” kulki värikkään matkan: Kasvoin lestadiolaisopettajan koulussa, ammattiin valmistuin "körttiläisopistosta", olen laulanut SLEY:n kuorossa, ja tehnyt kohta 8v. töitä perinteisessä seurakuntatyössä lasten parissa ev.lut.kirkon työntekijänä. Tuona opiskeluaikanani toimin myös tukioppilaana ryhmälle jossa oli runsaasti maahanmuuttajia mm. romaaneja sekä Irakilaisia. Tämä kaikki pohdinta selvensi myös itselleni, miksi en ole useinkaan kokenut "raja-aitoja" näissä hengellisissä asioissa, en ole koskaan nähnyt tarpeen korostaa eroja, vaan oppinut, että meillä kaikilla on sama päämäärä.

- Sama risti jonka juurella voi olla heikko ja yksi Jeesus johon turvata kun on neuvoton tai ei itse muuten jaksa. Siellä on paikka meille jokaiselle.

Tässä kohtaa tiedän jo useita ihmisiä, jotka tämän toteavat ”no, niin nyt siitä on tullut joku kiihkohihhuli” tai yrittävät löytää muuta vastaavaa syytä tälle kirjoitukselle. Tässä kohtaa tuotan heille ”pettymyksen”

Minun ajatukseni eivät ole kokeneet tässä hetkessä suurta muutosta. Olen tottunut elämään ympäristössä, jossa ”vaikeneminenkin on hyve” tms… Ollaan tarkkoja ns. yksityisyydestä, mikä ei tietenkään aina ole huono asia.  Se minkä nyt myöhemmin olen sisäistänyt, on rohkeus … Rohkeus elää sen mukaan mihin uskoo. Jos se sitten näkyy ulospäin – näkyköön! Ympäristö siis kestäköön sen.

Nyt monen arven alettua kasvamaan umpeen, uskallan suositella kaikille: Meille jokaiselle on annettu vapaus valita elämämme suunta. Minä olen suuntani valinnut kauan sitten. Se valinta on kantanut minut yli vaikeiden päivien ja niin se kantaa myös sinut jos sallit.

Ps. 50:15 ”Huuda minua avuksi hädän päivänä!

           Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.”

Tämän jakeen eräs ystäväni toimitti minulle lasten teho-osastolle kauan sitten, istuessani auton alle jääneen tyttäreni sängyn vieressä. Tuo tyttäreni tapaus on yksi todistus avusta, joka meille hädän hetkellä annetaan, kunhan sitä rohkenemme pyytää.

-Tarja-